sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Parempi rasismin vastustaja

Piti ihan lukea useamman kerran uudestaan Jyri Paretskoin Tolkun ihmiset –kolumni, kun nettikommentteja ja vastineita luettuani alkoi mietityttämään, että olinko ymmärtänyt sen NIIN väärin.

Olen ollut sitä mieltä, että jos rasismin vastustaminen on ”se toinen ääripää”, niin sitten olen mielelläni siellä. Sitten rasistit ja maahanmuuttokriittisiksi itseään kutsuvat alkoivat systemaattisesti levittää (ja levittävät edelleen) mielikuvaa maailmoja syleilevistä suvakeista, joilta puuttuu kaikki järki päästä. Sillä seurauksella, että kielenkäyttö koventui ainakin joillakin  foorumeilla entisestään myös niiden ns. suvaitsevaisten keskuudessa. Välillä on provosoiduttu oikein kunnolla rasistisista kommenteista.

Myös maahanmuuttovastaisia mielenosoituksia on alettu fyysisesti häiritä. Sanottakoon nyt selvästi, että en missään nimessä kannata näiden mielenosoittajien edustamia ajatuksia. En vain pidä kovin järkevänä hankkiutua tilanteeseen, jossa poliisi joutuu puuttumaan häirintään. Ja poliisihan joutuu sen tekemään, jos ilmoitettu mielenosoitus etenee rauhallisesti.  Aloin pohtia ovatko ehkä nämä itseään suvaitsevaisiksi kutsuvat nettihuutelijat ja häiriköt ”se toinen ääripää”. Siihen ääripäähän en halunnut kuulua.

Nyt Paretskoi sitten kolumnissaan totesi, että kahden ääripään välissä ovat tolkun ihmiset. Monet jakoivat ajatuksen, moni tuntee samoin. Eivät miellä itseään sellaiseksi suvaitsevaiseksi ääripääksi, joksi rasistit sitä kuvailevat. Hämmästyttävän monet kuitenkin vetelivät erikokoisia herneitä nenään Paretskoin kolumnin luettuaan. Esimerkiksi Naisasialiitto Unioni totesi Facebook-sivullaan, että ”Sen sijaan sellaiset rasismista ja yleisistä ihmisoikeuksista näkyvästi ja julkisesti puhuneet järjestöt kuten esimerkiksi SPR, Pakolaisapu ja Naisasialiitto Unioni – ja nyt jopa poliisi ja kirkko – on määritelty rasististen äänenpainojen hallitsemassa julkisessa keskustelussa ääripääksi, joka joutuu vastaanottamaan haukkumista, törkypostia ja uhkauksia, koska he rohkenevat sanoa sen, mikä on ilmeistä kaikille.” Kuka on määritellyt? Paretskoi? Minun on hyvin vaikea uskoa, että esimerkiksi Presidentti Niinistökään pitää edellä mainittuja järjestöjä, poliisia tai kirkkoa ”sinä toisena ääripäänä”. Kyllä siinä määrittelijänä on ollut se provosoiva osapuoli, se rasistinen ääripää. Miksi suostutte olemaan sen määriteltävinä? Tolkun ihmiset eivät suostu.

Kun luin Paretskoin tekstin ensimmäistä kertaa päällimmäinen ajatukseni oli, että suurin osa kansalaisista ajattelee suurin piirtein niin kuin minäkin ja pitää esimerkiksi SPR:n työtä suuressa arvossa. Ja niitä muita, jotka sinnikkäästi tekevät työtä rasismia vastaan ja yhdenvertaisuuden puolesta. Suurin osa ihmisistä, niistä tolkun ihmisistä, ei vain syystä taikka toisesta saa sanottua tätä. Ja että SE on se ongelma. Ja että maamme tarvitsisi nyt näitä tolkun ihmisiä sanomaan ääneen nuo asiat, joista Paretskoikin kirjoittaa. Tarvitsisi esimerkiksi vaikkapa nyt minua, ihan tavallista pulliaista.

”Kun maltillinen enemmistö on hiljaa, se ei ole teko, josta "tolkun ihmisen" tulisi taputtaa itseään olalle.” kirjoittaa Facebookissa Naisasialiitto Unioni. No ei tietenkään ole. Paretskoihan nimenomaan HARMITTELI, että se suuri hiljainen joukko on niin hiljaa. Minuakin se harmittaa. Mutta vaikeaa on tulla keskusteluun mukaan, kun jatkuvasti halutaan ymmärtää asiat väärin. Milloin opitaan kuulemaan toisten puheissa se hyvä ja rakentava?

Facbook-sivullaan Paretskoi kertoi jo ennen kolumninsa julkaisua, että alun perin tekstissä oli ollut myös tällainen kappale: "Äärihihhuleiden toisessa ääripäässä majailevat rasistit, jotka omalla retoriikallaan rakentavat itselleen vihollista omista maanmiehistään ja kuvailevat vihan täyttämissä julistuksissaan kuvitteellisen toisen ääripään: sinisilmäiset suvakit, jotka rakastavat kaikkia raiskaajia ja terroristeja ja halveksivat ja väheksyvät omia kansalaisiaan eivätkä välitä tuon taivaallista maamme tulevaisuudesta. Minä en sellaista suvakkia ole vielä nähnyt, mutta tällainen legenda vihamielisissä nettikeskusteluissa tuntuu liikkuvan."  Harmi, että tämä oli jäänyt kolumnista pois. Olisi vältytty paljolta väärinymmärrykseltä.


Ehdotan, että lopetetaan kokonaan ääripäistä puhuminen ja keskenään kinaaminen siitä, kuka on parempi rasismin vastustaja. Puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä ja etsitään mieluummin ratkaisuja.